Peppi Pitkätossu - Maailman vahvin ja herkin Vaasan kaupunginteatterissa. Ohjaus Emma Mattila, lavastus Mika Haaranen, puvustus Karoliina Koiso-Kanttila.
Astrid Lindgrenin 1940-luvun alussa luoma Peppi Pitkätossu on hahmo, joka valloittaa aina uusia ja uusia sukupolvia. Hevosen ja apinan kanssa asuvan saparopäisen tytön tarinaa luetaan yhä uusille lapsipolville, kirjojen pohjalta tehty tv-sarja vuodelta 1969 on piirtynyt syvälle etenkin aikalaislasten muistiin, ja onpa Pepin ulottuvuuksia puitu niin kirjallisuuden tutkimuksessa kuin psykologian ja kasvatustieteen kanteiltakin.
Näyttämöilläkin Peppi Pitkätossu on nähty vuosikymmenten mittaan säännöllisin väliajoin.
Nyt Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu on astellut apinansa Herra Tossavaisen ja hevosensa Pikku Ukon kanssa Vaasan kaupunginteatterin suurelle näyttämölle.
Esityksen on ohjannut Emma Mattila. Ohjaus on hänen lopputyönsä taiteellinen osio Teatterikorkeakoulussa..
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Saana Rautavaaran tulkinta valloittaa
Näytelmän alaotsikko ”Maailman vahvin ja herkin” kertoo olennaisen. Mattilan raikas tulkinta ei tyydy elämöimään Pepin hahmoon perinteisesti liittyvillä anarkismilla ja ilkikurisella räväkkyydellä, vaan tuo esiin myös Pepin herkkyyden ja ikävän tunteet. Näin syntyy koskettava, komeasti omanlaisensa ja silti alkuteosta kunnioittava tulkinta klassikosta.
Saana Rautavaaran pääroolisuoritus Peppinä on valloittava ja sävyistä rikas. Hän on välillä omapäinen villikko ja välillä yksinäinen tyttö, joka kaipaa vanhempiaan ja ystäviä elämäänsä.
Rooli kysyy myös fyysistä ketteryyttä ja akrobaattisia taitoja Huvikummun katolle kiipeämisineen ja kattokruunussa roikkumisineen.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Herkullinen lavastus
Aikuiset on Peppi-tarinoissa yleensä esitetty hassun tärkeilevinä, lapsia ymmärtämättöminä ja suorastaan tyhminä. Tähänkin Mattilan ohjaus tuo uusia sävyjä.
Niin Peppiä perhekotiin marssittava sosiaalitäti, rosvokaksikko kuin poliisitkin ilmentävät tärkeilyn ja hölmöilyn ohessa myös ymmärrystä ja empatiaa.
Kaksituntisen näytelmän parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin.
Kohtaukset kulkevat hyvässä rytmissä vauhdikkaista hetkistä herkkiin tunnelmiin. Joissakin kohtauksissa näyttelijöiden liikekielessä on animaatiomaista elastisuutta.
Lavastus on herkullinen. Pepin koti Huvikumpu vaikuttaa ihan oikealta värikkäältä talolta. Lapsikatsojia varmasti riemastuttaa lavalla klopsutteleva Pikku Ukko.
Ihana hahmo on myös Herra Tossavainen, (Miika Alatupa), joka ilmaisee tunteitaan ja mielipiteitään musisoimalla.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Astrid Lindgrenin kuva seinällä
Sirkus-kohtauksessa väkivahva Peppi voittaa voimamies Adolfin, joka nimellään vie ajatukset natsi-Saksaan ja samaa kyytiä nykypäivän sotiin ja hirmuhallitsijoihin.
Toisessa kohtauksessa Pepin Jäämerellä seilaava merirosvopäällikköisä liputtaa joukkioineen tasa-arvoisen rakkauden ja rauhan puolesta.
Peppi on vahva fyysisesti, mutta vähintään yhtä tärkeä vahvuus hänellä Vaasan tulkinnassa on herkkyys. Meissä on kaikissa monenlaisia puolia, ja kaikki me tarvitsemme toisia ihmisiä kasvaaksemme omiin mittoihimme ihmisinä. Eikä tunteiden näyttämisessä ja avun tarvitsemisessa ole mitään väärää eikä heikkoutta.
Huvikummun seinälle on Vaasassa ripustettu nuoren Astrid Lindgrenin kuva. Olen varma, että kirjailija hymyilisi hyväksyvästi tälle dramatisoinnille klassikkohahmostaan.
