Kun itse opiskelin, tietokone eli PC oli apuväline. Sitä käytettiin lähinnä kirjoituskoneen korvikkeena. Lerput ja korput nielaisivat suuria datamääriä, tai ainakin tuntui siltä, ja tiedostot tallentuivat kätevästi.
En ole koskaan ollut tekniikasta kovin kiinnostunut, lähinnä olen yrittänyt tulla koneiden kanssa toimeen ja saada niistä sellaisen luotettavan kaverin, jonka puoleen voi kääntyä, kun apu on tarpeen.
Olen viime aikoina yhä enemmän tutustunut AI-sovellukseen Chat GPT. Siitä on tullut apuväline, assistentti ja välillä jopa kaveri, jolta voi kysyä mitä vaan.
Vastuullinen käyttö on keskiössä, kun tekoälyä sovelletaan yhä suuremmissa määrin. Itse näen tekoälyn apuvälineenä, eli tavallaan suhtaudun siihen samalla tavalla kuin opiskeluajan IBM koneeseen. PC, lerppu ja korppu kuulostavat edelleen sympaattisemmilta kavereilta kuin AI, GenAI ja ML, mutta jos valita saan, niin en minä kyllä lerppua ja korppua kaipaa.
Mutta mitä sitten kun tekoälyä käytetään väärin?
Kuuntelin tässä Kaija Koon Raakut-kappaletta, tekoälyn avulla tehty versio hitistä ”Kuka keksi rakkauden”. Siinä Kaija Koo laulaa miten raakut jäivät Stora Enson hakkuiden jalkoihin.
Huumorilla höystetty tuotos, mutta kyllä se silti pistää miettimään miten helposti tekoälyn avulla ihmisen ääni voidaan ”varastaa” ja käyttää hyväksi.
Ei tässä pelätä kannata, mutta varuillaan tulee olla.
Kone, joka nopeasti ja tehokkaasti prosessoi dataa, voi tulevaisuudessa olla myös korvaamaton apu. Nähdään jo, miten tekoälyä voidaan käyttää esimerkiksi eri sairauksiin liittyvien näytteiden tutkimisessa.
Terveydenhuolto on ala, jossa digitalisaatiota ja tekoälyä tulee soveltaa niin, että siitä tulee aito apuvälinen ja kaveri. Resurssipula on huutava. Siksi asioita tulee tehdä tehokkaammin ja järkevämmin.
Olen saanut kokea kuinka Vamialla on kehitetty Easy-älykotia. Se on ympäristö, jossa digitaaliset ratkaisut, kuten kameravalvonta ja puheella ohjautuvat ratkaisut helpottavat vanhusten kotona asumista.
Suomi on monesti nähty teknologian edelläkävijämaana. Jos jossain niin täällä tulisi löytää niitä aitoja tekoälyyn pohjautuva hyviä ratkaisuja, jotka auttavat Suomea kehittymään ja ylläpitämään hyvinvointivaltiota.
Lopuksi voin todeta, että tämä kolumni ei ole kirjoitettu tekoälyllä.
Kirjoittaja on Vamian rehtori.