Kolumnit

Seppo Royals, Royals Seppo

Kuva: Jarno Pellinen

Voi mitä huumaa koettiin Kaarlenkentällä kahta viikkoa vaille 10 vuotta sitten. Royals pelasi divisioonan finaalissa, Spagettimaljassa, tarkasti 2058 katsojan edessä. Minulla oli äärimmäisen onnistunut olo. Vaasan kaupungissa ei ollut jenkkifutis-huuma, vaan Royals-huuma!

Royalsin alkuvuosien innostuminen ja innostaminen toivat unettomia öitä. Sitä odotti aina seuraavaa päivää, että pääsi kertomaan ja toteuttamaan Royalsin ilosanomaa – tai oikeastaan näin jäljestäpäin analysoituna saarnaa.

Luomisen ja innovaation tuli roihusi. Kaikki piti tehdä kengännauhabudjetilla paremmin ja näyttävämmin kuin pidempään Vaasassa esillä olleet lajit. Nautin, kun sain tehdä jotain uutta ja odottamatonta urheilussa. Missään en ollut saanut toteuttaa itseäni ja näkemyksiäni niin vapaasti. Vaikka pieniä virheitäkin tuli sitä uskoi niin vahvasti omaan Midaksen kosketukseen. Mikään ei voisi epäonnistua – kunnes voi.

Muutama tunteella otettu riski toikin karvaan pettymyksen. Midaksen kosketus muuttui juoksuhiekassa ravaamiseksi. Mitä kovempaa väänsi, sitä enemmän upposi.

Ulospäin kuitenkin edelleen annoin kuvaa yltiöpositiivisesta taikurista: Seppo Royals, Royals Seposta. Tuntui monesti, että ihmisille oli muodostunut käsitys, että olisin kuin ihmemies MacGyver.

Viime sekunneilla sain ratkaisun epätoivoiseen tilanteeseen, ja maailma oli taas pelastettu. Todellisuudessa olinkin muuttunut niin sanotusti synninsyöjäksi. Koin että olin jäämässä luomani hirviön vangiksi ja ilo tekemisestä oli kadonnut täysin.

Royals henkilöityi minuun totaalisesti sisäisesti ja ulkoisesti. Vapauttaminen oman mielen vankeudesta vei avun kanssa 3 vuotta. Vihdoin pystyin näkemään itseni irrallaan joukkueesta ja brändistä, jonka olin luonut. Olo oli vapautunut ja luomisen iloisuus palannut. Havahduin todellisuuteen, ettei maailma pysähdy ilman minua, eikä joka ikinen asia olekaan minusta ja minun erikoisosaamisestani kiinni.

Vaikka kädenjälkeni näkyy edelleen seurassa vahvasti, minua rauhoittaa pakotetut muutosten tuulet.

Muutos on usein jännittävää, ehkä hieman pelottavaa myös. Se pitää nähdä mahdollisuutena kasvuun uusiin suuntiin. Nämä suunnat eivät välttämättä aina johda parempiin pelillisiin tuloksiin, mutta ne voivat olla myös se, joka tuokin seuraavan läpimurron jumittuneeseen tilanteeseen.

Joka tapauksessa, jotta uusia johtajia voi syntyä, on pakko olla ja antaa näille tilaa syntyä sekä kasvaa. Minullekin annettiin tilani, kun hyppäsin ruoriin. Odotan innolla Royalsin seuraavaa vaihetta niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.

Royals on Royals ja Seppo on Seppo. Ne eivät ole synonyymejä toisilleen, edes salaa.

Kirjoittaja on Vaasan yliopiston hyvinvointi- ja liikunta- koordinaattori.

Seuraa artikkelin aiheita

Mitä ajatuksia juttu herätti? Kerro näkemyksesi, pohdiskele, kommentoi!

Voit osallistua keskusteluun omalla nimellä tai nimimerkillä.

Keskustele (0)

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje